Keskiviikkona meillä oli varattuna aika dreenin poistoon. Päädyttiin kuitenkin pitämään sitä vielä perjantaihin asti, koska se vuotaa edelleen kohtuullisen paljon. Ei tosin enää verta vaan kirkkaampaa kudosnestettä. Haava näyttää muuten jo tosi hyvältä kaikin puolin. Eläinlääkärin sanoin, leikkauskohta vain oli hieman "haastava".
Vaikka dreeni vuotaakin, niin saatiin lupa rauhalliseen liikuntaan eli nyt ollaan käyty jo ihan lenkilläkin muutaman päivän ajan. Huh, kunhan tuosta letkunpätkästä päästään eroon, niin pidetään kyllä juhlat: sen verran rasittavaa tuon koiran "paketoiminen" monta kertaa päivässä on, eivätkä mitkään sidokset meinaa pitää harsotaitoksia kunnolla paikallaan koiran liikkuessa yhtään pitempään.

Ihme tilasi viikkorahoillaan Puolasta uudet hienot ohjatun noudon kapulat. Ne tulivat jo pari viikkoa sitten, mutta eihän me niitä olla päästy vielä kokeilemaan. Tänään testattiin ja voi sitä riemua! Tehtiin vähän pitotreeniä ja pari tunnaria olohuoneessa ja ainakin treenimotivaatio on kohdallaan... Potilas on muutenkin kyllä hurjan pirteä ja olisi kovin innokas tekemään ihan mitä vaan. Toki se on kipulääkityksellä edelleen ainakin huomiseen.
Ihmeen sairaslomaillessa olisin voinut toki treenata Ellin kanssa, mutta se on ollut jotenkin vähän vaisu, eikä ole itselläkään hirveämmin treenifiiliksiä ollut. Sunnuntaina käytiin oman seuran järkkäämissä rally-tokoepiksissä, minä flunssan ja hirveän päänsäryn piinaamana. Elli oli vähän pihalla enkä kyllä itsekään ollut varmasti parhaimmillani. Pitäisi ehtiä tekemään ratatreeniä ennen reilun viikon päästä olevia kisoja - pientä olohuonetreeniä kyllä tehdään useamman kerran viikossa.
Tänään ehkä selvisi syykin Elli-muorin vaisuuteen. Leikkasin siltä pitkäksi kasvaneita tassukarvoja ja löysin ikävät huopaantuneet karvapallot useammasta anturavälistä, ja parhaissa oli "bonuksena" joku havunneulasta muistuttava sisällä. No ei ihme, ettei lenkkeily ole maistunut. Asetun vuoden koiranomistaja - palkinnon saajien jonoon häpeämään. ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti