Koirakesä kuvina

Kuva: Kati Kuuttila

Kesä, jota ei tullutkaan

Kesä oli ja meni. Tai säiden puolesta tuntuu, kuin odoteltaisiin vieläkin. Loma kesti vain kuukauden mutta päivitystauko näköjään kolme. No, sattuuhan sitä.

Tokon SM-kisojen jälkeen uskaltauduttiin varovaisesti aloittamaan agilityssä kisaaminen. Muutamissa kisoissa ehdin käydä ottamassa startin tai kaksi, melkoista hakemista oli, eikä yhteistä rytmiä vaan millään tuntunut löytyvän kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ihme liikkui ja hyppäsi kuitenkin hyvin, eikä näyttänyt kisastarteista jumiutuvan, joten Lappeenrantaan lähdettiin.

Perjantaille olin ilmoittanut Ihmeen yhteen starttiin. Kun saavuttiin Lappeenrantaan, siellä todellakin oli kuuma! En tiedä, reagoiko Ihmekin lämpöön oudokseltaan, koska sillä lähti ihan sokka irti jo radan alussa ja se irtosi radan alussa itselleen erittäin epätyypillisesti kauempana olevaan putkeen, ja siitä HYL. Tavoite eli kisapaikan alustaan tutustuminen kuitenkin täyttyi. Lauantain joukkueradalla taisi tippua yksi rima ja loppumetreillä hyllytettiin mun ohjausvirheen takia. Onneksi meidän startatessa joukkueen kolmantena koirakkona mitään mahdollisuuksia nollatulokseen ei enää ollut, ja taisi sieltä sitten tulla joku toinen hyllykin vielä.

Sunnuntain yksilöhyppiksellä tehtiin niin hieno ja sujuva rata, kunnes ehkä noin viisi estettä ennen maalia "eksyin" valssatessani ja ohjasin Ihmeen oikean hypyn sijaan viereiselle esteelle. :D Varmaan kymmenkunta ihmistä tuli onnittelemaan mua radan jälkeen hienosta nollasta: rata jatkui niin sujuvasti että eivät olleet huomanneet, että se ei mennyt ihan niin kuin piti. Huvitti ja ehkä ihan vähän harmittikin oma töppäily, mutta onneksi vaan vähän. Ihme läähätti todella kovin radan jälkeen, ja oli jotenkin tosi väsyneen oloinen. Nyt saatiin lopettaa kisat hienoon rataan, päästiin ajoissa kotimatkalle ja ennen kaikkea mun ei tarvinnut kisata väsyneen koiran kanssa pitkän viikonlopun päätteeksi. Finaalikoirakoiden hienot suoritukset katsottiin Anun kanssa livestreamista Utin ABC:llä. ;)

Agilityn SM-kisojen jälkeen alkoi kesäloma. Olin jo päättänyt, että Ihme treenailee hyvin maltillisesti ja keskittyy lenkkeilyyn, lepäämiseen ja kunnon kohottamiseen. Uutena ohjelmistoon otettiin PK-tottistreenit, tähtäimessä jälkikoe syksyllä. Ihme on ollut tottistreeneistä ihan innoissaan, keuliikin vähän seuraamisessa...! Varmaan kivaa toko-koiralle tehdä jotain noin yksinkertaista, jossa tarkempi ja tunnollisempikin koira saa keskittyä niihin kuuluisiin suuriin linjoihin. ;)

Pakko selailla kalenteria, kun ei meinaa muistaa, mitä kesään onkaan mahtunut. Elli on treenaillut noseworkia satunnaisesti ja on nyt ilmoitettu viralliseen hajutestiin. En ole yhtään vakuuttunut, että se osaa olla syömättä niitä pahvilaatikoita, mutta näillä mennään. Koiratanssin HTM:ää AVO-luokassa se on käynyt Sallan kanssa tekemässä kaksissa kisoissa, joista jälkimmäisessä Ellin suu vihdoin pysyi kiinni, ja menolippu voittajaluokkaan irtosi voiton kera. :) Nyt pitäisi treenailla lisää positioita, mutta katsotaan tuo nosen hajutesti nyt ensin... Yksissä rally-tokokisoissakin käytiin nollakoirakkona. Elli oli taas alkuradasta vähän vaisu mutta sitten teki tosi hienosti loput. Käytösruudussa ei yllättäen taaskaan pysynyt seisomassa vaadittua aikaa, eli siitä olisi tullut reilu pistevähennys. Edelleen tuntuu siltä, että ei taideta rallyssa enää kisata, koiratanssissa osaa jotenkin paljon paremmin seurata käsimerkkejä, kun kuulo on mun mielestä heikentynyt aika nopeasti.

SAGIn mittauksessa Ylöjärvelläkin käytiin. Ihme oli selkeä maksi (51-52 cm) eli jatkaa nykyisessä luokassaan, kuten tiesinkin. Elli mitattiin huvin vuoksi: ensin pikkuminiksi, mutta neljällä seuraavalla mittauksella ihan tavalliseksi miniksi. Eipä tarvitse jossitella, että olisiko saanut hyppiä pikkuesteitä jos olisi vähän nuorempi!

Lomalla ehdin kuunteluoppilaaksi pariin kivaan toko/tottispäivään: Christan koulutukseen Paimiossa sekä Anna Dyachekin pentupäivään Riihimäelle. Pitäisi ehtiä enemmän käymään koulutuksissa vain katsomassa ja kuuntelemassa, kun ei huomio mene niin suurelta osin omaan koiraan.

Tending-leirikin oli perinteisesti kesäohjelmistossa. Siellä olin ilmoittautunut vain yhteen agility- ja yhteen jälkitreeniin ja muuten oli tarkoitus vain kuunnella ja katsella toisten treenejä. Johonkin se aika vaan hupsahti, kun tuntuu, että en sitä kuitenkaan ihan kamalasti ehtinyt tehdä. Lisäksi treenailtiin omatoimisemmin tottista ja hyppytekniikkaa metrisen esteen kanssa. Kivaa oli taas kuten aina!

Heinäkuun lopulla kokeiltiin taas agilityn kisaamista. Nyt Ihme tuntui palautuvan kisoista ja treeneistä normaalisti, joten ilmeisesti lepo on tehnyt tehtävänsä. Neljät kisat on takana ja neljä SM-nollaa on kasassa, eli eiköhän se tästä taas. Nyt tulee taukoa kisaamisesta piirinmestaruuskisoihin asti, kun viikonloput menevät leireillessä ja kouluttaessa, joten keskitytään hetkeksi muihin lajeihin. Tokosta ollaan lomailtu käytännössä koko kesä. Pieniä juttuja on toki tehty, mutta mitään kokonaisuuksia ei, mutta luulen, että tämä on tehnyt vaan hyvää. Vähän olisi työsarkaa ennen Renkaan syysleiriä, ja sitten on se jälkikoekin...

Reipasta syksyn alkua siis!

Toko SM 2017, sunnuntai

Kaikki kuvat: Anna Silvan

Sunnuntaipäivä alkoi ilmoittautumisella ja finaalin kilpailunumeroiden arvonnalla. Toivoin melko alkupään numeroa, kun tiesin, että Ihme on varmasti jo edellisestä päivästä vähän väsynyt, ettei tarvitsisi oman suorituksen kanssa odotella pitkälle iltapäivään. Pitäisi olla varovainen sen suhteen, mitä toivoo, sillä nappasin numeron kaksi. Ekoissa EV-luokan SM-kisoissamme Porissa kolme vuotta sitten arvoin reippaana ykkösnumeron finaaliin, joten nyt on sitten molemmat kärkipään arvokisanumerot kokeiltu. ;)

Paikallaolot olivat ekana. Niissä ei onneksi tänään mitään erikoista, istumisesta kympit ja makuusta 10/9,5. Sitten alettiinkin jo valmistautua ekaan kehään.

Finaalin tuomaroivat tänä vuonna Tuija Sere ja Jaana Tala. Aloitettiin luoksetulolla. Ihme lähti selkeästi vähän rauhallisemmalla vauhdilla, stoppiin reagoi hyvin mutta kääntyi vähän vinoon, makuussa passaili jonkin verran kuten eilenkin. Sellainen terävyys puuttui tekemisestä, mikä oli ihan arvattavissa, pisteitä 9/8. Jatkettiin tunnarilla. Tunnarin aloituspaikkaan siirryttäessä Ihme alkoi köhiä... Sillä on muutaman kerran mennyt luoksarin maahanmenossa kumirouhetta ilmeisesti henkeen, koska tekee sen aina suu auki. Oli kiva yrittää aloittaa liikettä, kun koira yrittää kakoa jotain - onneksi lopetti suht pian. Tunnarissa sattui oman kohdalle melkein heti, mutta ei ottanut vaan lähti tarkistelemaan, ja tarkasteli muissa "sakaroissa" olevia kapuloita tosi pitkään, kunnes lähti tulemaan takaisinpäin ja sitten vasta otti oman. 9/7,5.

Seuraavana oli ruutu, jossa eteenlähetyspaikka oli tosi lähellä kehänauhaa. Mietittiin lauantaina, tulisikohan finaaliin diagonaaliruutu, mutta selkeästi haastetta oli nyt haettu sijoittelulla, joka ei mahdollistanut minkäänlaista koiran "suuntaamista" eteenpäin omalla liikkeellä lähetyspaikkaan siirryttäessä. Tunnari oli lisäksi tehty juuri äsken samaan suuntaan mutta hieman lähetyspaikan vasemmalla puolella. Mua tämä ei kyllä huolettanut ennakkoon, koska Ihme ei yleensä jää voimakkaasti "kiinni" paikkoihin, joissa on tehty jotakin eri liikettä tai liikkeen osaa aikaisemmin kop kop). Ihme lähti tosi hyvin eteenpäin ja ihan reippaalla vauhdilla, pysähdys olisi voinut olla napakampi mutta olin supertyytyväinen kahteen suoraan, ennakoimattomaan eteenmenoon viikonlopun aikana! Ruutuun lähti vähän vasemmalta kaartaen, kuten suurin osa finaalin koirista - mietittiin, olisivatko tottuneet sisähallissa niin siihen, että ruutu on yleensä ahtaissa tiloissa treeniolosuhteissa jouduttu sijoittamaan jonnekin lähelle hallin seinää?

Ruutuun meni reippaasti ja ennakoimatta taakse asti, tämä hyvä. Kun pysäytin, Ihme liukastui, videolta näkyy kun oikea takajalka (eli se, minkä puolelta jouduttiin tässä keväällä operoimaan kepinpalasia ulos) lähti hetkellisesti alta. Sai palautettua tasapainon mutta ratkaisi tilanteen menemällä suoraan maahan. Tämä oli kallis virhe, koska ruutu oli muuten tosi hyvä, pisteitä tästä 7,5/6.

Viimeisenä liikkeenä ekassa setissä oli seuraaminen. Nyt olin päättänyt itse olla parempi kuin eilen. ;) Kesken hidastempoisen alun jostakin hallin kanttiininpuoleisen päädyn suunnasta alkoi kuulua jännää, ei edes kovin kovaa, kirskuvaa tai vinkuvaa ääntä, ja Ihme reagoi tähän tosi voimakkaasti jääden tuijottamaan ääntä ja se ihan kirjaimellisesti _jäi_ tuijottamaan äänen suuntaan ja oli muutaman sekunnin minusta metrin verran jäljessä. Aika jännä tunne, kun koira katoaa SM-finaalissa kesken seuraamisen...eikä hyvällä tavalla! Tuo aika tuntui ikuisuudelta kehässä, mutta videolta katsottuna kesti vain muutamia sekunteja, ja positiivista, että Ihme pystyi tuon jälkeen jatkamaan hommia ja teki ihan kivan seuruun tuon jälkeen. Peruutuksessa taisin olla jotain hämminkiä, mutta muuten oli suht ookoo, pisteitä 6/7,5 eli kalliit sekunnit nuokin, mutta aivan oikeutettu vähennys toki tällä tasolla.

Ekan kehän jälkeen oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Ihme oli tehnyt juuri niin hyvin kuin se pystyi, liukastuminen ja tuo ääneen reagoiminen on molemmat asioita, jolle emme olisi mahtaneet mitään. Pisteitä noista kuitenkin meni sen verran, että tiesin, että kovin hyvään tulokseen ei olisi enää mahdollisuuksia. Tokaa kehää ennen Ihme nukkui tyytyväisenä häkissään, minä söin ja katselin hienoja suorituksia kehän laidalla. Oltiin siis jo vähän niin kuin puoliksi turisteina. ;) Vaikka mun ruokahaluun ei kyllä toistaiseksi ole mikään kisaaminen vaikuttanut, ruokaa on saatava ihan siitä riippumatta, onko itse vielä kehään menossa vai ei...

Toka kehä alkoi kiertonoudolla, asentona istuminen. Tämä oli kokonaisuutena hyvä, eli tämäkin liike onnistui molempina päivinä. Juuri sivulle kapulan kanssa pyörähtäessään Ihme joko korjasi kapulaa tai sitten teki päällään heilautuksen, joka on helppo tulkita korjaamiseksi (en videolta vielä onnistunut näkemään, korjasiko oikeasti, koska välillä tekee noita heilautuksia ilman että kapula liikkuu hampaissa yhtään). Irrotus oli myös tahmea eli näitä täytyy kisamaisessa treenata. 8,5/8,5.

Seuraavana oli zeta (s-i-m). Seisominen olisi saanut olla vähän napakampi, ja ekassa kulmassa taas jätätti vähän. Muut asennot ihan ok mutta seurasi ehkä vähän taaempana kuin normaalisti, oli varmaan vähän väsynyt. Mutta oikeat asennot ja ehjä kokonaisuus tämäkin molempina päivinä. 8,5/8. Jatkettiin kaukoilla (i-s-m-s-i-m). Ihme ravisti päätään vähän maahan mennessään ja jäi makaamaan pää vähän vinossa. Ekalla istu-käskyllä se nosti vaan pään maasta vähän hölmistyneen näköisenä, reppana... tokalla nousi sitten, ja teki loput vaihdot hyvin, säpäkämpi olisi voinut olla ja s-i-vaihdossa passasi oikeaa takajalkaa mutta ei siirtänyt juurikaan. Kaukoista 8/7 eli kaksoiskäskyä lukuun ottamatta ilmeisesti ihan kivat kaukot tuomarienkin mielestä... ;)

Viimeisenä liikkeenä oli ohjattu, arvottiin vasen. Merkki oli kiva, ja kapulalle ja takaisin hyvin, sivulletullessaan teki saman päänheilautuksen eli joko korjasi kapulaa tai harkitsi, nyt kuitenkin irrotti hyvin. 9/8.

Meidän pisteet riittivät juuri ja juuri ykköstulokseen, eli päivän saldona 259,75 pistettä, ja finaalin ja samalla kokonaiskilpailun 15. sija. Aika paljon siis tipahdettiin lauantain jälkeen. Tavallaan fiilis oli hyvän lauantaipäivän jälkeen vähän pettynyt, mutta en kyllä oikeasti voinut lopulta olla kuin tyytyväinen meidän viikonloppuun. Ihme tuntui molempina päivinä kehässä tosi kivalta, ja nuo sunnuntain mokat johtuivat joko asioista, joihin en olisi voinut vaikuttaa, tai sitten siitä, että Ihme vaan oli selvästi jälkimmäisenä kisapäivänä jo väsynyt, koska eihän sen fyysinen kunto vaan ole palautunut vielä lähellekään sitä mitä se on ollut. Tämän kevään jälkeen, ja näillä ihan olemattomilla treenimäärillä en todellakaan voi koiraa syyttää, vaan tiedän, että se ihan oikeasti teki parhaansa - ja se riittää. Neljät SM-kisat, kaikissa ykköstulos ja kolmesti finaalissa. On se vaan niin uskollinen kisakaveri, jonka kanssa on aina yhtä mukava mennä kehään. Toivottavasti saadaan kisata vielä monet kisat yhdessä!

Sunnuntaina jännitettiin oman suorituksen jälkeen vielä avoimessa ja voittajaluokassa kisanneiden joukkuekavereiden suorituksia sekä joukkuekisan tuloksia. Huippupisteitä tuli alemmissa luokissa vaikka millä mitalla, joten joukkuekisasta tuli ennätysmäisen tiukka, ja lopulta peräti viisi parasta joukkuetta mahtuivat vaivaisen 3,5 pisteen sisälle, kokonaispistemäärän ollessa kaikilla 800 ja risat. Meidän joukkue jäi viidennelle sijalle, 1,17 pisteen päähän SM-pronssista. Ei huonosti sekään! Toki oli myös hienoa jännätä, kuka sen suomenmestaruuden tänä vuonna viekään, ja katsoa kärkikoirien upeita suorituksia. Suomessa on kyllä paljon hienoja koirakoita. Onnittelut vielä mestareille ja muille huippusuorituksia tehneille!

Toko SM 2017, lauantai

Kaikki kuvat: Miia Toivonen

Olin ihan varma, että viimeisellä viikolla ennen SM-kisoja vielä tapahtuu jotain omituista, mikä estää meidän osallistumisen kilpailuun: Ihme astuu lasiin, kynsi katkeaa tai jotain muuta typerää. En yleensä ole mitenkään vainoharhainen, mutta nyt tuntui jo ihan liian hyvältä onnelta olla lähdössä näihin kisoihin tänäkin vuonna, joten oikeastaan uskoin, että ollaan mukana vasta kun seistiin jonottamassa eläinlääkärin tarkastukseen lauantaiaamuna kisapaikalla. Tarkastus - joka nyt oli tokon SM-kisoissa ekaa kertaa - meni ennakko-odotuksista poiketen ripeästi ja kaikki järjestelyt kisapaikalla olivat muutenkin erittän sujuvat koko viikonlopun.

Me kisattiin numerolla 417 eli kehään päästiin vajaan kahden tunnin odottelun jälkeen. Ihme tuntui kisapaikalla kivalta ja reippaalta. Sääkin onneksi suosi, aurinko paistoi mutta muuten oli viileähköä, ei siis tullut pelkäämäämme hellepäivää, joka olisi varmasti väsyttänyt koiria äkkiseltään, kun muuten oli ollut niin kylmää. Koiran liikuttaminen kisapaikalla olikin aika lailla viikonlopun tylsin osuus. Ojangossa on paljon käärmeitä ja niistä oli ennakkoon varoiteltu ihan kisajärjestäjänkin toimesta, joten hihnassa mentiin ja kierreltiin lähinnä hallin ja parkkipaikkojen ympäristöä ja tienvarsia. No, sujui se niinkin, mutta juoksuttaa ei kamalasti voinut - tosin en sitä hirveästi ennen kisaa nykyään tee muutenkaan, enkä juuri treenaakaan kisapaikalla. Ihmeelle tällainen valmistautuminen on tuntunut sujuvan hyvin.

Ekassa kehässä tuomarina oli Ralf Björklund ja kehä alkoi ruudulla. Eteenmeno oli reipas ja suora, ja myös ruutuun meno hyvä. Ruudussa oli jostain syystä vähän keskittymätön, olisi halunnut haistella, ei laskenut kuonoa maahan mutta pää pyöri ja katseli alaspäin. Tästä 9. Jatkettiin tunnarilla. Reipas meno kapuloille, ohitti oman kerran ja meinasi ohittaa toisenkin, mutta reagoi heti meinattuaan jatkaa ja toi reippaasti, 7,5. Viimeisenä liikkeenä kehässä zeta (m-s-i). Oikeat ja suorat ja ihan ok reippaat asennot, ekassa käännöksessä jätätti vähän, samoin mukaan lähti vähän tahmeasti ainakin seisomisesta, 8,5.

Toisessa kehässä tehtiin luoksetulo, kaukot ja ohjattu. Tuomarina oli Aino Juhantalo. Luoksarissa jätin koiran ihan vinoon, oma moka. Stoppia ei oikein videolta näy, mutta teki ihan hyvin etenkin ottaen huomioon tämänhetkisen tilanteen, jossa on tehnyt ehkä yhteensä viisi stoppia helmikuun jälkeen... Maahanmeno valui vähän mutta tämän kanssa sama juttu, tiesin että nämä nyt menevät juuri siten kun sattuvat menemään, asenne oli hyvä ja siitä tykkäsin. Luoksarista 8,5. Kaukoihin olin tosi tyytyväinen, ainoa miinus siitä että jätöissä saisi laittaa pään maahan paremmin ja nyt korjasikin päätä jätön jälkeen, mutta eipä näitäkään olla nyt tehty ollenkaan. Kaukot kokonaisuutena (i-s-i-m-s-m) teki todella hyvin, eka istuminen oli tosi hyvä ja mielestäni kumpikaan takatassu ei liikkunut yhtään. 9,5. Ohjattu oli myös tosi kiva, mutta irrotus kapulasta oli tosi tahmea, vaikka onneksi en ehtinyt antaa toista käskyä, veikkaan kuitenkin että ihan ansaittu pistevähennys tästä. 9.

Viimeisessä kehässä tuomarina oli Pirkko Bellaoui. Aloitettiin kiertonoudolla, jossa asentona oli maahanmeno. Tästä tuomarikin sanoi kehän jälkeen että oli tosi hieno. Päivän eka kymppi tästä. Nyt myös irrotti kapulasta ripeästi ja hyvin. ;) Viimeisenä oli seuraaminen. Olin itse ihan _todella_ huono, video ei ehkä ole julkaisukelpoista materiaalia... Tässä näkyi kaikkein pahiten se, että ei olla treenattu juuri ollenkaan, ja seuraamista olen liikkuroituna tehnyt muistaakseni kaksi kertaa maalis-toukokuun aikana. Ihme ei kuitenkaan ole ollut kropaltaan vielä täysin kunnossa enkä ole halunnut tehdä liikettä, joka vetäisi sen kroppaa jo heti toispuoleiseksi, kun voimaa ei vielä normaalisti ole, ja tämä oli ihan tietoinen valinta. Sivuaskeleet tehtiin 3 oikealle ja vasemmalle ja näitä vielä stressasin koko kaavion ajan, kun en niitä yleensäkään hirveästi treenaa enkä varsinkaan nyt ollut tehnyt... Tuntui, etten päässyt minkäänlaiseen rytmiin koko kaavion aikana ja oli kamalaa räpeltämistä, mutta ei kai siellä mitään tuomarin mielestä kovin kamalia virheitä tapahtunut ja onneksi Ihme sentään osaa seurata, joten tästä 9.

Kehästä toiseen oli siirrytty suoraan palkkaamatta siirtymäalueen kautta, juottaa sai välissä. Kun tulin viimeisestä kehästä, mulle jo huudeltiin, että siirrythän nopeasti paikkiskehään, siellä odotellaan, kun olin ryhmän viimeinen yksilöliikkeet tehnyt koirakko. Tässä tein ehkä vähän tyhmästi, kun tosi hätäisesti kuitenkin palkkasin Ihmeen ja juotin sitä vähän, ja sitten lähdin kohti kehää. Oikeasti ei olisi ollut mikään hirveä kiire, kun meidän jälkeen vielä yhtä koiraa etsiskeltiin, vaikka olikin lopulta ihan vieressä. Se kehäänmeno ei ollut ehkä mikään ihanteellinen, ja tuntuu, että Ihmekään ei ollut ihan keskittynyt hommiinsa enää. Olin ilmeisesti (taas!) jättänyt sen vinoon, ja kun tultiin piilosta, se istui noin 45 asteen kulmassa muihin nähden rivistössä ja tiiraili keskittyneesti parkkipaikalle päin... Olin ihan varma, että nollattiin istuminen, ja että sen on täytynyt liikkua paikaltaan, aika hirveä tunne tulla piilosta! Maahanmeno oli tooosi hidas ja tahmea sekin, meni yhdellä käskyllä sentään, vaikka kyttäsi tässäkin edelleen samaan suuntaan - on vaan (valitettavasti) oppinut katsomaan liikkurista, milloin meitä käskytetään ja keskittyy just sen ajan sitten ohjaajaan kun liikkuri on kohdalla... :D  Luokse tuli jo paremmin ja suht suoraan. Paikkisten pisteet vähän jännitti tämän takia, mutta istumisesta 10 ja makuusta 8,5. Huh!

Paikkiksista jäi vähän huonot fiilikset mutta nollasin sen nopeasti kun olin muuten niin tyytyväinen yksilöliikkeisiin. Tiesin, että Ihme ei niitä paremmin olisi tällä valmistautumisella ja tässä fyysisessä kunnossaan voinut tehdä, ja se oli pystynyt taas tekemään liikevirheettömän suorituksen SM-kisoissa. Ja se tuntui kivalta ja iloiselta ja yhteistyöhaluiselta koko suorituksen ajan, ja myös liikkeen alut ja välit olivat tosi hyvät. Pisteitä saimme kasaan 287, millä mentiin kärkeen siihenastisista suorituksista, kunnes vajaat kymmenen koirakkoa myöhemmin tulevat suomenmestarit Mika ja Kaitsu syrjäyttivät meidät tuloslistan kärkipäästä ihan oikeutetusti. ;) Hienoja suorituksia tuli loppupäivästä vielä paljon, enkä pitänyt finaalipaikkaakaan mitenkään itsestään selvänä, kun tulospalvelu mun puhelimessa ei oikein toiminut, joten hämmästys oli aika suuri, kun lopputuloksissa olimme karsintapäivän seitsemänsiä! Ihme on kyllä sellainen muru: nämä oli meidän neljännet SM-kisat EVL:ssa ja jo kolmatta kertaa se järkkäsi meille paikan SM-finaalista. Etenkin huomioiden tämän kevään tapahtumat, en olisi voinut olla tyytyväisempi, kun jo ihan pelkkä kisaamaan pääsy tuntui voitolta!

Lauantaipäivä oli hieno päivä muutenkin: meidän treeniporukan kolmesta kisaamaan asti päässeestä EVL-koirasta kaikki myös pääsivät finaaliin ja vielä peräkkäisiltä sijoilta. Myös TamSKin joukkuelaiset alokasluokassa tekivät upeita suorituksia. Oli kyllä hassua, kun joukkuekisa ei tänä vuonna ratkennutkaan vielä lauantaina. Palkintojenjaon jälkeen lähdettiin Anun ja Katin ja koirien kanssa vielä metsälenkille jonkun matkan päähän (paikkaan, jossa ei kuulemma ollut käärmeitä). Sen jälkeen oltiinkin aika kypsiä siirtymään kämpille ja lepäilemään seuraavaa päivää varten.

Kohti SM-kisoja

Viikko sitten keskiviikkona käytiin ekaa kertaa vesikävelyssä. Uinnit on nyt uitu ja ihan pian voi uittaa pitempiä aikoja ihan järvessäkin. Ihme jaksoi yllättävän hyvin ja onneksi näytti askeltavan ihan symmetrisesti, ei siis ollut puolieroa liikkeissä havaittavissa.

Torstaina ajeltiin Piiralle Turkuun. Ihme hoidettiin viimeksi huhtikuun käynnillä vain etupäästään, koska reidestä oli tikit vasta ihan hiljan poistettu. Se oli onneksi ihan suora ja muutenkin ihan suhteellisen hyvässä kunnossa. Vasemmassa lavassa, jonka kainalosta se keppi meni läpi, on hieman pienemmät lihakset, eli selkeästi tuota ristikkäisparia on käyttänyt hieman vähemmän. Oikea takajalka ja operoitu lonkan seutu oli vähän kankea mutta vastasi hoitoon hyvin.

Lauantaina oltiin hallilla Ellin rally-tokokisojen takia ja käytiin vaan metsälenkillä. Elli taitaa nyt eläköityä rallysta, koska joko sitä häiritsee se, ettei se tahdo ihan kuulla enää kaikkia käskyjä (eikä osaa tulkita käsimerkkejä), tai sitten sillä on ikää jo sen verran, ettei se oikein jaksaisi keskittyä tuollaiseen muutaman minuutin yhtämittaiseen suoritukseen... Se on ihan innoissaan hallilla ennen suoritusta touhuillessaan, mutta menee vähän surkean näköiseksi radan alussa ja ekat kyltit on yhtä haahuilua. Ja mokia sattuu eniten helpoissa jutuissa, koska sotkee lahjakkaasti nyt HTM:ää ja rallya, esimerkiksi ei meinaa tehdä istumisia vaan lähtee tarjoamaan kaikenlaista takapäänkäyttöä ja pyörimistä. :) Kaikki olisivat ihan treenattavissa olevia juttuja, mutta mulla ei ole mitään tavoitteita rallyn suhteen, vaan tarkoitus on ollut tarjota Ellille kivaa tekemistä. Ja jos se ei kisoissa käymisestä enää koko aikaa näytä nauttivan, niin treenaillaan sitten temppuja vain kotosalla!

Sunnuntaina oli tokon kehätreenit hallin kentällä. Tehtiin koko EVL läpi suurimmaksi osaksi kisamaisesti. Luoksarin jätössä nosti pään ja meni stopilla maahan, kun tiellä hallin ohi ajoi juuri pelottava koliseva traktori peräkärryineen... Uusinnalla teki hyvin. Eteenlähetyksessä meni vähän vinoon vasemmalle ja stoppaamisen kanssa säädettiin. Mutta asenne oli kiva koko ajan tuota traktorihäirikköä lukuunottamatta, ja treeneistä jäi hyvä mieli. Maanantaina tehtiin vielä valkkuryhmän treeneissä vähän jotain, lähinnä palkkailin palasia ja siirtymiä ja liikkeiden alkuja, enimmäkseen nameilla ja sosiaalisesti. Pidin treenit lyhyenä koska en halunnut mitään turhaa juoksuttamista - mitään ei tässä parissa päivässä enää opi kuitenkaan.

Eilen käytiin Elina-fyssarilla tsekattavana. Elina oli sitä mieltä että Ihme oli vallan hyvässä kunnossa, kroppa tuntui elastiselta ja lihaksistokin oli palautunut lähemmäs sitä mitä se on ollut aiemmin. Mitään isompia jumejakaan ei tainnut olla, oikean takajalan liikelaajuudet olivat vähän vajaat mutta alkoi sekin sitten siitä venyä ihan normaaleihin asentoihin.

Tuntuu uskomattomalta saada olla lähdössä SM-kisoihin tänäkin vuonna! Onnettomuudesta on kuitenkin vain reilut 11 viikkoa. Treenattuhan me ei olla nimeksikään, koska kunto ei sitä vielä olisi kestänyt, eikä mulla ole ollut tarvetta riskeerata toipumista yksien kisojen takia. Eli näillä mennään - kiitollisena siitä, jos päästään kehään asti lauantaina. Siihen asti me vaan lepäillään ja laiskotellaan. Ojangossa nähdään!

Toukokuun tiivistelmä

Ei taida musta olla blogin kirjoittajaksi - päivitykset laahaa koko ajan. No, yritetään vielä!

Renkaan leirin jälkeen huilattiin pari päivää ja käytiin taas koirauimalassa uiskentelemassa.  Ja torstaina vihdoin koitti meidän ekat agilitytreenit. Mietin jonkin verran, miten alan agilityä tehdä tauon jälkeen: yritänkö rakentaa hyppytekniikkaa pelkillä tekniikkaharjoituksilla, ja milloin uskaltaudun kokeilemaan kevyesti ihan normaalia treenaamista. Ihmeellä on aina ollut täysin luontaisesti erinomainen hyppytekniikka, joten päädyin sitten siihen, että ei tehdä hyppäämisestä sen suurempaa numeroa kuin ennenkään. Jos koira ei ole kipeä ja sillä on jotakuinkin normaalisti voimaa, se luultavasti myös alkaa hypätä ihan entiseen tapaan. Ja onneksi näin ainakin toistaiseksi on näyttänyt tapahtuvan. :)

Tanjan rata olisi ollut tekniikkatreeni lukuisilla takaakierto-päällejuoksuilla ja välistävedoilla. Päätettiin tehdä Ihmeen kanssa radan loppuosaa joka oli suoraviivaisempaa rataa. Alun tekniikkapätkää kokeiltiin vaan pikaisesti lopussa. Valtuutin Tanjan katsomaan silmä tarkkana Ihmeen hyppäämistä ja liikkumista muutenkin, mutta ihan normaalilta kuulemma näytti ja tuntuikin. Huh helpotus! Rimat tosin olivat 45-50 sentissä ja treenit pidettiin lyhyenä.

Perjantaina treenailtiin TamSKin toko-SM-joukkuelaisten kesken Multisillassa. Olin paikalla vaan liikkuroimassa ja rakentamassa kehiä, Ihme teki vain muutaman eteenmenon lelulle. Halusin antaa sen levätä, koska lauantaina oltiin menossa aksaamaan ja sunnuntaina kehätreeneihin Helsinkiin. Kivaa oli liikkuroidessakin nätissä säässä.

Lauantaina olin ilmoittautunut Tiia Vitikaisen aksatreeneihin omalle hallille. Pidin kovasti Tiian viimekertaisesta koulutuksesta, koska päädyin tekemään siellä erinäisiä erittäin pois omalta mukavuusalueeltani olevia juttuja (mm. japanilaiset) ja osa niistä osoittautui vallan toimiviksi ja treenit muutenkin kivoiksi. Tiiallekin selostin Ihmeen tilanteen eikä hänkään huomannut sen liikkumisessa mitään outoa, päin vastoin se hyppäsi ja kääntyi tapansa mukaan tosi hyvin ja piti rimat ja tuli hyvin ohjauksiin kuten aina. :) Tämän "agilitytestin" jälkeen palataan lajin pariin kesäkuussa toko-SM-kisojen jälkeen.

Sunnuntaina ajeltiin Katjan kanssa samalla kyydillä Helsinkiin isoihin kehätreeneihin. Treenattiin Caritan ja Hurjan parina ja Ihme teki kaikki EVL:n liikkeet, osan palkaten ja osan sitten kisanomaisesti. Päivä oli lämpimimmästä päästä toistaiseksi ja Ihme tuntui vähän väsyneeltä. Varmasti edellinen viikonloppukin vähän painoi, samoin nuo parin päivän sisään tehdyt aksailut. Ihan kiva fiilis kuitenkin jäi eikä mitään isompia juttuja jäänyt hampaankoloon.

Viikolla ei tehty muuta kuin käytiin uimassa viimeistä kertaa keskiviikkona. Viikonloppuna ajeltiin sekä lauantaina että sunnuntaina päiväseltään Jämille T-leirille. Lauantai aloitettiin jälkitreeneillä ja esineruudulla. Jälki oli noin puolen kilometrin mittainen ja tunnin vanha. Jäljen nosti hyvin, tarkasti vielä että varmasti lähti oikeaan suuntaan. Kepeistä taisi nousta kaikki paitsi yksi, mutta näin, että jotenkin Ihmeen ajatus oli selkeästi melkein täysin jäljestämisessä ja se reagoi keppeihin viiveellä ja lähti tuomaan niitä nihkeästi. Esineruudussa juoksi poikkeuksellisesti nenä tosi alhaalla, mitä ei kyllä ole aiemmin tehnyt, ja tähän sain hyviä vinkkejä. Iltapäivällä oli tokon kehätreenit, joissa ehdin olla vain hetken, ennen kuin ajelin takaisin kotiinpäin anopin merkkipäivää juhlistamaan.

Sunnuntaina aloitettiin tokotreeneillä. Niissä treenasin myös aika vähän, lähinnä palkkailin palasia, mikä kyllä sitten näkyi seuraavan päivän treeneissä... ;) Jälkimaasto oli tosi kuivaa ja jäkäläistä, joten Ihmeelle tehtiin vain reilu 300-metrinen jälki, jossa yksi keppi. Mulla oli nyt paremmat palkat mukana kuin edellisenä päivänä, ja ajatus palkata ruhtinaallisesti kepistä. Tuuli kuitenkin painoi hajun jonkin verran jäljen sivuun ja Ihme jäljesti koko ajan puolisentoista metriä sivussa jäljeltä, ja ajautui vikan kepin ohi. Palasi kuitenkin sitä etsimään ja löysikin. Keppimotivaatiota täytynee nyt taas vaihteeksi yrittää parantaa, tuntuu, että balanssin löytäminen tässä on haasteellista.

Maanantaina Katja tuli meidän tokovalkkua koutsaamaan. Tehtiin kisanomainen neljän liikkeen setti, jossa sitten sattui ja tapahtuikin kaikenlaista... Viereisen ulkokentän agility vei keskittymistä ihan liikaa ja edellisenä päivänä tehty pallonheittely ei parantanut asiaa. Päädyttiin sitten veivaamaan ohjattua, jossa lähti ihan liian helposti keskikapulalle, eikä lähtenyt hakemaan vähän piilossa olevaa oikeaa kapulaa (vaikka se oli sille näytetty), koska väisti ruutua, jonne oli aikaisemmin juossut. Päästiin kyllä tässä ehkä jonkin sortin yhteisymmärrykseen lopulta. Huhheijaa. Hauskaa oli silti! :D

Renkaan leiri

Valmennusrenkaan kevätleirille Pieksämäen Partaharjuun startattiin innokkain mutta hieman epäilevin fiiliksin. Ihme oli viimeksi treenannut tokoa maaliskuun alkupäivinä, ja viimeisimmästä kisanomaisesta setistä taisi olla lähemmäs kaksi kuukautta aikaa.

Leiri aloitettin Christan ja Sadun suunnittelemalla kisanomaisella setillä, johon kuului luoksetulo, ohjattu nouto, kiertohyppynouto sekä ruutu. Kehä oli aika haastava, eli mahdollisuuksia harhautua vääriin osoitteisiin oli kyllä. Luoksetulo tehtiin suorana, koska en halunnut kisanomaisessa tehdä stoppeja, joita ei olla tehty kahteen kuukauteen, ja se oli ihan ok. Ohjatussa sitten vain tuijotti minua, kun tuota alun katsekontaktin tarjoamista on vahvistettu - ei siis fokusoinut kapuloille ollenkaan vaan lähti ihan hyvän merkin jälkeen ensin kohti ruutua mutta tajusi itse virheensä pian ja pysähtyi, jolloin kävin näyttämässä kapulan ja jatkettiin eteenpäin. Olin jo päättänyt, että koska ei ole tehnyt mitään vaikeampaa tai kisanomaista - eikä edes koko liikkeitä - pitkään aikaan, autan heti jos on yhtään vaikeaa, koska on vielä pakko välttää kaikkea "turhaa" juoksuttamista. Kiertonouto oli ok, ja ruutu muuten, paitsi että hyppäsi hypyn vähän ennen seuraamaan tuloaan, kun oli sopivasti linjalla. Olin tosi tyytyväinen yleisesti ilmeeseen ja siihen yritteliäisyyteen, millä teki.

Iltapäivällä katsottiin Christan kanssa eteenlähetystä. Treeni vahvisti fiilikseni, eli helpoissa paikoissa osaa kyllä, mutta kun tulee vaikeampia häiriöitä, niin Ihme ei oikeasti tunnu ymmärtävän, mitä eteenlähetys tarkoittaa, vaan saattaa lähteä muutaman kymmenen metrin jälkeen kaartamaan kohti esimerkiksi kauempana olevaa ruutua. Saatiin ihan hyviä vinkkejä jatkoon, ja tämä vaan on melko yleinen tilanne tämän liikkeen kanssa, koska siinä on tiettyjä koulutuksellisia haasteita...

Sunnuntaipäiväin setti alkoi sillä että katsottiin Sadun kanssa jotain vapaavalintaista juttua. Tehtiin Ihmeen kanssa zetaa ja tunnaria. Zetassa teki nätin seuruun ja oikeat asennot hyvällä tekniikalla, eli ei käytetty enempää aikaa siihen. Kun mielentila vaan olisi oikea, niin tämä on oikeasti helppo liike... Tunnarissa tehtiin jokusia haasteita ja kerran mokasikin, mutta korjasi sitten ja muuten oli oikein hyvä.

Iltapäivän jälkimmäisessä setissä oli vielä "haastekehä", jossa toisella puolella tehtiin luoksetulo, tunnari ja zeta samalla kun toisella puolella tehtiin kaukot, kiertonouto ja ruutu. Luoksetulossa Ihme kääntyi stopin jälkeen aika voimakkaasti vinoon ennakoiden palkkaa. Mä olin tietysti tästä ihan innoissani, koska selkeästi kisanomaisessa tilanteessakin sillä oli vahvana käsitys siitä, että palkka voi tulla. ;) Tunnarin teki hyvin, samoin zetan. Toisessa kehässä kaikki muu meni ihan mallikkaasti mutta ruudun eteenlähetyksessä lähti vinoon vähän vasemmalle ja jouduin korjaamaan, ja ruudussa jäi ruudun eteen (kiertonoudon tolppa oli ruudun edessä). Olin kuitenkin tyytyväinen ettei mennyt ruutuun tai edes harkinnut, mutta sen verran jäi kuitenkin vaivaamaan, että ei päätynyt oikeaan paikkaankaan.

Palautteena leiristä juteltiin kouluttajien kanssa, että Ihmeen tekeminen näytti tosi hyvältä ja sen asenne oli aivan ihana. :) Se kyllä tuntui tosi kivalta, yritteliäältä ja iloiselta - tietysti, kun ei ollut pariin kuukauteen päässyt tekemään oikein kunnolla mitään. Nyt mun pitäisi kuulemma vain yrittää olla pilaamatta sitä ennen SM-kisoja. Helpommin sanottu kuin tehty...!

Hei me jo treenataan!

Onpas vähän venynyt päivitysten väli. Heti on vähemmän aikaa "toimistohommiin" kun on taas päässyt tekemään normaaleja lenkkejä ja vähän treenaamaankin.

Tokoa ollaan treenattu jo useampaan kertaan. Ei mitään kokonaisuuksia, ei pitempiä seuraamispätkiä eikä juurikaan vauhtiliikkeitä, joissa tulee äkkinäisiä käännöksiä. Mutta treenattu kuitenkin - vähän. Mitään kummempaa ei treeneistä ole seurannut, mutta jumiinhan tuo kroppa etenkin alussa meni vähänkin enemmästä juoksentelusta, kun sitä ei viimeiseen puoleentoista kuukauteen ole käytetty mihinkään. Katja oli meitä koutsaamassa, ja treeneissä katsottiin vähän kapulasta irrotuksia (haluaisin niistä aktiivisempia) ja tehtiin pari haasteellisempaa tunnaria, jotka Ihme muistaakseni selvitti ihan hyvin.

Elina-fyssari hoiti Ihmeen pääsiäistä edeltävällä viikolla. Nyt uskallettiin hoitaa kerralla koko koira ja näytti kyllä tulevan tarpeeseen. Kroppa oli Elinankin mielestä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin mitä olisi voinut olettaa tuollaisen koettelemuksen jälkeen eikä Ihme tuntunut aristavan minkään kohdan käsittelyä. Paremmassa kunnossahan tuo tavallaan oli kuin yleensä - normaalisti varaan fyssariajat koirille niin, että ovat juuri treenanneet ennen käsittelyä, kun sen jälkeen yritän mielellään pitää ainakin pari-kolme treenitöntä päivää, joten kaikenlaisia treenijumeja niistä sitten yleensä löytyy. Lihasta oli lähtenyt selästä ja takareisistä, ja myös lapojen alue tuntuu sangen luisevalta ainakin omiin käsiini. Ihme todella nautti käsittelystä ja selkeästi olo tuntui paljon paremmalta tuon jälkeen, koska on käyttänyt kroppaansa tosi paljon paremmin tuon jälkeen ja yritti jo hoitoa seuraavana päivänä koko ajan lenkillä lähteä hepuloimaan minne sattuu. Elina oli sitä mieltä, että tokon treenaamisen voi maltillisesti jo aivan hyvin aloittaa. Agilityn kanssa odotellaan vielä.

Projekti lihaskunnon palautus potkaistiin käyntiin, joten ostin viiden kerran kortin koirauimalaan, jossa ollaan nyt käyty kolme kertaa vaihtelevien uimakaverien kanssa noin viikon välein. Ekalla kerralla laitettiin tosi kantavat liivit koko ajaksi, ettei tule liikaa rasitusta. Tuolloin huomattiin, ettei Ihme ojenna takajalkojaan kunnolla uidessa ollenkaan. Seuraavalla kerralla laitettiin vähemmän kantavat liivit, ja uiminen alkoi heti näyttää normaalimmalta. Tämän kerran jälkeen huomasin myös, että alkoi esimerkiksi metsässä ojien yli hyppiessään siirtää jo selkeästi normaalimman näköisesti painoa takapäälle. Agilityharrastuksen jatkaminen onkin ollut mielessäni aika iso kysymysmerkki, koska ei voi tietää, mitä tai millaisia tuntemuksia tuonne vatsan alueelle on onnettomuuden jäljiltä jäänyt. Voi olla, että Ihmeellä olikin vielä vatsan alue jotenkin kipeä, tai sitten muistaa sen olleen kipeä, ja oli sitten sairaslomalla oppinut liikkumaan juurikaan sitä käyttämättä.

Kolmannella uintikerralla Ihme uiskenteli jo puolet ajasta ilman liivejä ja tekniikka näytti ihan normaalilta eikä edes juurikaan vaikuttanut väsyvän. Puolivälissä laitettiin liivit ja ui sitten niillä lopun ajan. Ensi kerralla ehkä uskalletaan olla jo ilman.

Normaalit lenkit ollaan tehty jo ja olen antanut juoksennella koirakaverien kanssa vapaana. Kropan käyttö näyttää kyllä ihan hyvältä, joten ehkä hiljalleen uskaltaisin tokossakin kokeilla myös luoksetulon stoppeja ja jotain vauhtijuttuja. Kiertonouto täydeltä matkalta on kyllä niin hurja liike että sen kanssa taidan vielä malttaa, mutta ruutua ja eteenmenoa on tehnyt ja ohjattua noutoakin kokeiltiin. Eihän me olla treenattu kuin kerran, maksimissaan kaksi viikossa - enempää en uskalla vielä. Viikonloppuna on renkaan leiri ja siellä tulee varmasti treenattua enemmän kuin viimeisen kahden kuukauden aikana yhteensä. Täytyy seurailla kuntoa ja katsoa mitä voidaan tehdä.

Aksaakin ollaan kerran tehty jo ihan vähän. Hyppytekniikan perussarjaa, muutamat kepit ja pari puomin kontaktia. En ole tarkemmin ehtinyt analysoida tekniikka videolta, alussa vähän kolisteli rimoihin mutta loppu näytti aika siistiltä. Ei olekaan noita treenejä tehnyt varmaan moneen vuoteen, ihan hyvä on niitäkin muistutella.

Ellikin on päässyt harrastelemaan omia juttujaan. :) Huhtikuun alussa oli rally-tokokisat, joista ei tällä kertaa meille tulosta. Ellin kuulo on huonontunut aika paljon viime aikoina, ja saa nähdä, onko tuo rally enää meille mielekästä, kun ei ehkä jakseta panostaa systemaattiseen käsimerkkien opetteluun - eli mä en osaa käyttää niitä, ja Elli ei vanhana toko-koirana ole oppinut katsomaan niitä, vaan tuijottaa minua... :)

Pitkänäperjantaina Elli ja Salla kisasivat kolmatta kertaa HTM:ssä ja toista kertaa avoimessa luokassa. Treenata ehdittiin taas vain pari kertaa, ja haukkuhan mummukoiralla on Sallan kanssa vähän herkässä, kun on vaan liian hienoa. Mutta Elli oli ihan super ja teki paljon paremmin kuin olisi voinut ikinä kuvitella, melkein tuli tippa linssiin katsellessa, kun onhan se kuitenkin jo 11-vuotias... Kuma jäi alle pisteen päähän mutta luokkavoitto tuli. Positioita pitäisi treenata tarkemmaksi ja käsimerkkejä häivyttää enemmän, mutta tuo huono kuulo ja kovalla soiva musiikki on aika haastava yhdistelmä. Pääasia kuitenkin on, että Ellillä on jotain kivaa tekemistä!

Uimareissuillakin Elli on nyt ollut kaikilla mukana ja se on ihan hassu kun vetää ympäri allasta liiveissään melkein koko puolen tunnin vuoron. Ilman en uskalla enää uittaa yhtään pitempään sen vanhan kroonistuneen hauisjännevamman takia, liiveissä ei ole niin tarkkaa kun kuitenkin kelluttavat hyvin eikä uiminen ole niin raskasta. :) Huomasin, että Ellin kunto oli myös selkeästi ehtinyt laskea sairasloman aikana, kun ei ole pelkkien westien kanssa tullut lähdettyä pitemmille lenkeille. Omasta kunnosta puhumattakaan... Tästä se taas lähtee!

Kolmas kerta toden sanoo

Eipä poistettu dreeniä vielä leikkausta seuranneena perjantainakaan, kun operaatiosta oli kulunut viikko. Eläinlääkärin kanssa tuumailtiin asiaa hetki, mutta tultiin siihen tulokseen, että pidetään mieluummin vielä maanantaihin, ettei saada aikaiseksi viikonlopulle mitään ongelmia ja niistä seuraavaa päivystysreissua aikaiseksi. Kudosnestettä tuli edelleen sen verran, vaikka se olikin jo aika lailla kirkasta. Oli kyllä sellainen olo, että me ei päästä tuosta letkunpätkästä ikinä eroon...

Viikonloppu kului laiskotellessa ja viimeisen edustusjoukkueen valintakoerupeaman tuloksia netistä seuraillessa. Ja maanantaina se sitten vihdoin kolmannella yrittämällä tapahtui, eli dreenistä luovuttiin, samoin tikeistä. Jipii! Eihän se ehtinytkään olla kuin kymmenen päivää... jonkin sortin ennätys varmaan sekin. Haavan alue ilmeisesti vähän ärtyi tuosta dreenin poistosta tai sitten turvotti vain sen verran, että vaikutti olevan himpun verran kipeä seuraavat pari päivää. Kipulääkettähän Ihme on toki saanut koko ajan. Dreenin reikä oli tarkoitus vielä pitää suihkuttelemalla auki pari päivää.

Keskiviikkona reissattiin Piiralle Halikkoon. Takapäätä ei oikeastaan uskallettu käsitellä ollenkaan koska dreenin reikä oli auki vieläkin ja operaatiosta muutenkin vasta kovin vähän aikaa. Etupää pystyttiin kuitenkin jo käsittelemään koska se ihan alkuperäinen vamma-alue eli vasen kainalohan on ainakin ulkoisesti ihan täydellisesti parantunut.

Ihme oli kuulemma rangastaan todella jäykkä, mikä nyt ei ollut yllätys tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Kuulemma "normaalit tokojumit potenssiin kaksi" - eli jokainen päätelkööt itse... Stressi ja kipu oli jättäneet jälkensä, mutta aika hyvin saatiin jo selkään liikettä. Ja suora tuo näytti takaakin olevan, eli mitään pahempia lukkoja ei ole näyttänyt saavan aikaiseksi itseään kepakosta irti rimpuillessaan. Ihme kyllä näytti nauttivan hoidosta todella paljon ja on liikkunut sen jälkeen selvästi vapautuneemmin.

Seuraava päivä meni täysin huilatessa ja viikonlopuksi matkattiin kavereiden luo Mikkeliin. En voinut vastustaa kiusausta, vaan annoin Ihmeen juosta pihalla muutaman ihan kunnon spurtin itsekseen. Näytti nauttivan siitä että pääsi melkein kuukauden tauon jälkeen oikomaan kinttujaan. Vapaanahan tuo on toipilaanakin lenkkeillyt oikeastaan koko ajan, mutta käskyn alla ja ravilla. Eläinlääkärin kanssa oli ollut puhetta, että kun tikkien poistosta on kulunut vajaa viikko, ei enää tarvitse pelätä haavan repeämistä vaan sitten voi hiljalleen hyvin pienessä määrin alkaa lisätä normaalimpia liikelaajuuksia mukaan. Mitään kamalaa ei tuosta juoksentelusta onneksi näyttänyt seuraavan.

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kuukausi onnettomuudesta ja uskaltauduttiin ekaa kertaa treeneihinkin. Ihme sai juosta lelun kanssa muutaman kierroksen ympäri kenttää, tehdä pari tunnaria ja vähän kapulan pitoa sekä yhden lyhyen eteenmenon namikorokkeelle. Se näytti kyllä niin onnelliselta! Tunnaritkin oli tosi hienoja. Kaikki meidän treenit kestivät siis yhteensä alle viisi minuuttia ja niitä tehtiin kolmessa lyhyessä pätkässä, eli todella varovaisesti on pakko aloittaa, mutta mä luulen että tämä oli tärkeää meidän molempien mielenterveydelle. ;)

Kotona olen yrittänyt nyt päivittäin laseroida leikattua aluetta ainakin kertaalleen. Hierontaa on myös vähän tehty, toki tuota leikattua jalkaa erittäin varoen. Fyssari on ensi viikolla ja sitten katsellaan suunnitelmia jatkoa varten. Koko huhtikuuhan meillä minimissään menee aivan vain peruskunnon kohottamiseen eikä mitään oikeaa treeniä päästä tekemään vielä pitkään aikaan. Vaikka Ihme ei täysin ilman liikuntaa ole ollut missään vaiheessa lukuunottamatta muutamia yksittäisiä päiviä, niin siltä on kadonnut lihasmassaa aivan hurjasti. Kadonneita lihaksia pitäisi alkaa metsästää tietysti ihan perus lenkkeilyllä ja alkuun uimalla ja myöhemmin ehkä myös vesikävelyllä. Onhan tässä työsarkaa.

Dreenit ja treenit

Keskiviikkona meillä oli varattuna aika dreenin poistoon. Päädyttiin kuitenkin pitämään sitä vielä perjantaihin asti, koska se vuotaa edelleen kohtuullisen paljon. Ei tosin enää verta vaan kirkkaampaa kudosnestettä. Haava näyttää muuten jo tosi hyvältä kaikin puolin. Eläinlääkärin sanoin, leikkauskohta vain oli hieman "haastava".

Vaikka dreeni vuotaakin, niin saatiin lupa rauhalliseen liikuntaan eli nyt ollaan käyty jo ihan lenkilläkin muutaman päivän ajan. Huh, kunhan tuosta letkunpätkästä päästään eroon, niin pidetään kyllä juhlat: sen verran rasittavaa tuon koiran "paketoiminen" monta kertaa päivässä on, eivätkä mitkään sidokset meinaa pitää harsotaitoksia kunnolla paikallaan koiran liikkuessa yhtään pitempään.

Ihme tilasi viikkorahoillaan Puolasta uudet hienot ohjatun noudon kapulat. Ne tulivat jo pari viikkoa sitten, mutta eihän me niitä olla päästy vielä kokeilemaan. Tänään testattiin ja voi sitä riemua! Tehtiin vähän pitotreeniä ja pari tunnaria olohuoneessa ja ainakin treenimotivaatio on kohdallaan... Potilas on muutenkin kyllä hurjan pirteä ja olisi kovin innokas tekemään ihan mitä vaan. Toki se on kipulääkityksellä edelleen ainakin huomiseen.

Ihmeen sairaslomaillessa olisin voinut toki treenata Ellin kanssa, mutta se on ollut jotenkin vähän vaisu, eikä ole itselläkään hirveämmin treenifiiliksiä ollut. Sunnuntaina käytiin oman seuran järkkäämissä rally-tokoepiksissä, minä flunssan ja hirveän päänsäryn piinaamana. Elli oli vähän pihalla enkä kyllä itsekään ollut varmasti parhaimmillani. Pitäisi ehtiä tekemään ratatreeniä ennen reilun viikon päästä olevia kisoja - pientä olohuonetreeniä kyllä tehdään useamman kerran viikossa.

Tänään ehkä selvisi syykin Elli-muorin vaisuuteen. Leikkasin siltä pitkäksi kasvaneita tassukarvoja ja löysin ikävät huopaantuneet karvapallot useammasta anturavälistä, ja parhaissa oli "bonuksena" joku havunneulasta muistuttava sisällä. No ei ihme, ettei lenkkeily ole maistunut. Asetun vuoden koiranomistaja - palkinnon saajien jonoon häpeämään. ;)

Sairastupailua koko rahan edestä

"Voisitteko jo tarjoilla sen aamiaisen, kiitos."

(Huomaa hieno body ja "pyöräilyshortsit" -asu!)

Ihmeen sairastaessa päätettiin ajoittaa samaan syssyyn kaksijalkaistenkin kevätflunssat. Hiljaiseloa ollaan siis vietetty viikonlopun yli nukkuen, dreeniä putsaillen ja siteitä vaihtaen.

Ihme on tosi pirteän oloinen, liikkuisi mielellään ja ulkona yrittää koko ajan piehtaroida, mikä tietenkään nyt ei ole tuon dreenin kanssa ihan ok. Tuskinpa sillä siis hirveitä kipuja on, eikä kyllä tuota peräpäätään näytä juuri varovankaan.

Frankenstein-henkinen haava lauantai-iltana reilu vuorokausi operaation jälkeen...

...ja sunnuntai-iltana. Paremman näköiseksi on mennyt koko ajan.

Dreeni vuotaa ajoittain edelleen hyvin voimakkaasti ja välillä pitkiin aikoihin ei ollenkaan. Kun se perjantaina laitettiin, oli puhe että saa olla 3-5 päivää. Käväistiin siis tänään kaksijalkaisten työterveyden ohella myös Evidensiassa. Leikkauksessa mukana ollut lääkäri oli sitä mieltä, että haava näyttää hyvin siistiltä, mutta kudosta jouduttiin uudismuodostuman takia leikkaamaan niin rankalla kädellä, että se vuotaa siksi edelleen, ja dreeni kannattaa jättää paikalleen vielä pariksi päiväksi. Koiraa saa liikuttaa rauhallisesti eikä haittaa että vuoto tuolloin lisääntyy - ilmeisesti sama määrä sieltä vuotaisi kuitenkin, mutta hitaammalla tahdilla. Joten sidetarvikepussukan kanssa kotiin ja keskiviikkona tällä tietoa takaisin.

Kotimatkalla käytiin pikaisesti Arboretumissa haistelemassa ihanaa keväistä ilmaa. Dreenin poiston jälkeen sujuu onneksi lenkkeilykin vähän paremmin kun ei tarvitse keräillä koko ajan putoilevia, verisiä sidetarveviritelmiä matkan varrelta. Sukkahousuista askartelemani "pyöräilyshortsit" pitävät haavalaput aika hyvin paikallaan dreenin kohdalla, mutta ulkona ei housuja voi käyttää enkä ole vielä keksinyt, millä nuo saisi sidottua kiinni niin, että pysyisivät kunnolla. Toivottavasti tätäkään ei enää kohta tarvitse miettiä!

Kuin Ihmeen kaupalla

Sairastuvan kuulumiset tulevat jatkossa siirtymään ainakin osittain tänne. Kaikkia mun FB-kavereita kun takuuvarmasti kiinnostaa koiran sairaskertomuksen eteneminen... tai sitten ei. Kertaus tapahtumista lienee paikallaan. Toivottavasti tällä kaikella olisi onnellinen loppu.

Perjantai 3.3.

Christa tuli kouluttamaan meidän tokovalmennusryhmää. Oli todella antoisat treenit ja kiva päivä kaikin puolin. Jälkimmäisen treenisettimme päätyttyä lähdin metsään Ihmeen ja Ellin kanssa tarkoituksena tehdä puolen tunnin lenkki. Kaikki polut olivat todella jäässä, joten lähdettiin kulkemaan umpimetsään, pois poluilta. Alue, missä olin, oli tuttu, mutta ihan tarkkaa sijaintia en tiennyt - tiesin vain, että tutut polut reunustavat joka puoletta aluetta, missä kuljimme.

Ihme oli tosi hyväntuulinen. Jossakin vaiheessa, noin vartin kuljettuamme, se valpastui yhtäkkiä kuin haistaen tai kuullen jotain, ja lähti spurttaamaan eteenpäin. Ihmeen lempiharrastus on kuunnella puissa olevia oravia ja pinkaista puun juurelle niitä vahtaamaan. Jotain tällaista ajattelin nytkin olevan kyseessä. Ihme lähti sellaiseen ilmavaan pomppulaukkaan...mielessä kävi, että pitäisikö huutaa, että menepä rauhassa, kun jäähdyttelylenkillä oltiin. En huutanut. Tällä kerralla olisi pitänyt.

Yhtäkkiä Ihme alkaa huutaa aivan suoraa huutoa ja kaatuu oikealle kyljelleen maahan. Olin parinkymmenen metrin päässä, mutta maasto oli tuolla kohtaa melko epätasaista ja kuljimme loivaan ylämäkeen, joten en oikeastaan nähnyt mitään. Näin kun koira sätkii maassa ja repii ja riuhtoo itsestään irti jotakin... Ehkä elämäni hirveimpiä tilanteita. Ja se huuto. Se ei unohdu koskaan.

Yritin pysyä rauhallisena ja rauhoitella koiraa. Se jäikin kyyhöttämään maahan kun pääsin sen luo. Vasemmassa takajalassa oli hieman verta. Ensimmäinen kauhukuva - joka jälkikäteen hiukan huvittaakin - oli, että sillä on mennyt jokin puutikku läpi jalasta katkaisten jänteen tai vastaavaa. Kävin läpi kaikki tassut ja totesin, että niistä ei ainakaan päällisin puolin löytynyt mitään. Sitten aloin käydä läpi koko koiraa takapäästä etupäähän ja sieltähän se sitten vasemmasta kainalosta löytyi: noin pari senttiä halkaisijaltaan oleva reikä. Ihossa oli melko paha naarmu mutta muuten verta tuli vain todella vähän.

Aloin samalla jo soittaa tutulle eläinlääkäriasemalle. 18-kiloisen, kainalostaan vammautuneen koiran kantaminen risukkoisessa maastossa ja samanaikainen puhelimeen jonottaminen osoittautui melko haastavaksi. Selälleen en uskaltanut sitä kääntää, koska se oli selvästi lievässä shokissa, joten yritin kantaa sitä niin että olettamalleni vamma-alueelle kohdistuisi mahdollisimman vähän painetta. Välillä oli pakko laskea koira maahan koska en vain yksin kertaisesti jaksanut. Suunnastakaan en ollut täysin varma, koska en tiennyt hirveän tarkkaan, missä olimme. Mielessä kyllä kävi, että millähän tuurilla tällainen tapahtuu sen kerran kun lähden umpimetsään ilman Sports Trackeria...

Eläinlääkäristä ei aluksi vastattu, ja soitin välissä treenikaveri Anulle, jonka en uskonut kuulevan puhelua, koska kuuluvuus meidän hallissa sisällä on toistaiseksi todella heikko. Anu olikin sattumalta ollut juuri tuolla hetkellä ulkona ja lupasi lähteä vastaan, kunhan vain saisin kerrottua, mistä suunnasta olemme tulossa. Eläinlääkäriinkin pääsin läpi toisella yrittämällä, ja onneksi lupasivat ottaa meidät ylimääräisenä heti sisään. Oli niin suuri helpotus päästä tuttuun paikkaan, jossa tietää saavansa hyvää hoitoa! Jossakin vaiheessa myös huomasin tulevani tutulle polulle, ja paikallistettua itseni soitin Anulle, joka kantoi Ihmettä loppumatkan hallille, koska olin aivan puhki. Myöhemmin katsoin, että kulkemamme matka oli ollut jotakin 700 metrin luokkaa, mutta risukkoisessa maastossa loukkaantuneen koiran kanssa se kyllä tuntui todella paljon pitemmältä. Onneksi Elli-westie oli kiltti ja viisas ja kulki mun kannoilla hallille asti. Tajusin tarkastaa sen mukana olon vasta kun olin kulkenut varmaan puolet matkasta...

Christa tsekkasi Ihmeen nopeasti hallilla ja lähdettiin ajamaan eläinlääkäriin. Oivassa meidät otettiin heti vastaan ja Ihme pääsi hoidettavaksi. Olin yltä päältä hiessä urheilusuorituksen jäljiltä, ja koko oikea kylki, selkä ja oikea käsi olivat koko seuraavan viikon kuin todella rankan salitreenin jäljiltä. Tämän tietysti huomasin vasta seuraavana aamuna ja ihmettelin tovin ennen kuin tajusin, että mitähän liikuntaa sitä nyt muka on tullut harrastettua. ;)

Melko pian tultiinkin kertomaan Ihmeen kuulumisia. Vaikutti siltä, että meille oli käynyt todella hyvä tuuri. (Vasta melkein paria viikkoa myöhemmin sitten selvisi, kuinka hyvä.) Oksa oli mennyt sisään vasemmasta kainalosta, ja kulkenut ihon alla noin 15 sentin mittaisen matkan. Se vaikutti pysähtyneen kylkiluiden välisiin lihaksiin 9. ja 10. kylkiluun välissä, eikä mitään tuntunut olevan pahemmin rikki. Ihme oli saanut itsensä repäistyä irti oksasta, eikä haavaan näyttänyt jääneen mitään isompaa, puuroskaa sieltä oli jonkin verran puhdistettu pois. Rintaontelo kuvattiin varmuuden vuoksi, ja RTG-kuvista näkyi, kuinka lähellä keuhkoja keppi oli käynyt. Ainoa, mikä kuulemma akuutisti huoletti, oli se, että koira vaikutti olevan _todella_ kipeä. Rauhoitettunakin se oli ollut eräänlaisessa kipukrampissa. Sanoin, että Ihme on todella herkkä koira ja reagoi melko voimakkaasti tilanteisiin, joissa jokin tuntuu ikävältä tai se on peloissaan. Jälkikäteenhän huomattiin, että tämä ei pitänyt ollenkaan paikkaansa... Anna anteeksi, Ihme! Nyt myös ymmärrän, miksi se ei tahtonut pysyä jaloillaan ollenkaan - ei metsässä, eikä myöskään eläinlääkärillä - mutta kilttinä sitten raahautui eteenpäin pyydettäessä muutaman askeleen, jotta nähtiin, että kaikki jalat kuitenkin periaatteessa toimivat. Etutassuille se varasi painoa, mutta takapää olisi vain tahtonut lysähtää maahan.

Potilas

Kylkeen jätettiin kaksi dreeniä, joiden kautta tulehduseritteiden ja mahdollisten muiden sinne jääneiden pienempien roskien oli tarkoitus poistua. Kotona potilas oli todella helppo ja kiltti. Toki se oli vahvasti lääkittynäkin, mutta yönsä se nukkui täysin rauhallisena mun vieressä lattialla, suostui jo syömään illalla ja teki illan ja yön aikana kaikki asiansakin ulos. Minäkin olin kyllä tästä koettelemuksesta aivan puhki. Pystyin olemaan todella rauhallinen sekä onnettomuuden tapahduttua että eläinlääkärillä, mutta kotiin päästyämme valahdin aivan toimintakyvyttömäksi. Olin niin poikki, että sain jopa nukuttua kohtuullisen hyvin.

Lauantai 4.3.Aamulla nukutusaineiden haihduttua Ihme oli hyvin normaali oma itsensä. Liikkuminen kotona rauhallisesti paikasta toiseen lisäsi vuotoa, ja dreeneistä tuli todella paljon verta ja verensekaista eritettä, jolloin päädyin häkittämään sen toistaiseksi olohuoneeseen. Muuten se oli tapahtumiin nähden yllättävän hyvävointinen ja yritti liikkuakin normaalilla ravilla. Ainoastaan rappusten tuleminen alaspäin tuntui tekevän todella kipeää - tarkoituksella sitä ei niihin päästetty, mutta kerran, pari vahingossa ehti mennä jonkin matkaa ylöspäin. Tällekin tuli järkevä selitys vasta jälkeenpäin.

Potilas yksiössään ja virallinen valvoja tarkkaavaisena

Maanantai 6.3. - perjantai 10.3.

Tramalia en antanut enää lauantain jälkeen, koska potilas ei vaikuttanut juurikaan kipeältä - normaali kipulääkitys sillä toki oli. Maanantaina käytiin poistattamassa dreenit, joista tuleva vuoto olikin lauantaiaamun jälkeen koko ajan vähentynyt ja maanantaiaamuun mennessä käytännössä loppunut kokonaan.

Dreenien poistossa

Kun dreenit oli poistettu, päästiin käymään vähän pitemmillä korttelilenkeilläkin. Ihme olisi halunnut liikkua ihan normaalisti, oli pirteä ja iloinen. Toki kaikenlaiset äkkinäiset liikkeet ja juoksentelu oli kielletty. Antibiootti- ja kipulääkekuurikin olivat perjantaina tällä erää ohi.

Lauantai 11.3.

Olin päivän talkoohommissa oman seuramme järkkäämässä edustusjoukkueen valintakokeessa katselemassa koetta, johon vielä reilu viikko sitten kuvittelin itse osallistuvani. Yllättävän vähän harmitti, ettei päässyt osallistumaan - ainekset niin paljon pahempaan olisi ollut, että olin vain kiitollinen siitä, että minulla oli Ihme edelleen.

Kotiin päästyäni lähdettiin käymään appivanhemmilla. Siellä kahvia juodessamme huomasin Ihmeen oikean takareiden päällä, gluteus mediuksen kohdalla, omituista turvotusta. Kohta ei vaikuttanut kipeältä, mutta todella omituiselta - turvotus oli nesteistä ja hyvin voimakasta. Mietin ensin, että sitä on ärsyttänyt toipilaspuvun napit ja tarrat, jotka sattuivat olemaan juuri tuolla kohtaa, ja on sitten päässyt niitä jyrsimään vähän reippaammin, mutta hieman skeptinen olin tuon suhteen. Iho näytti hieman ärtyneeltä, mutta karvat eivät olleet lähteneet eikä ihokaan ollut rikki. Kotona laitoin alueelle kylmää ja turvotus laskikin todella paljon. Päätettiin seurailla tilannetta. Minä tietysti elättelin kauhukuvia jostakin massiivisesta lihasvammasta, jonka koira on saanut itseään kepistä irti reuhtoessaan. Meidän talouden urheiluhieroja tsekkasi tilanteen ja vakuutti, että lihakset ovat täysin ehjät eikä niissä ole minkäänlaista merkkiä revähtymistä, ja että turvotus on ihossa. Rauhoituin hieman. Aloitettiin Ihmeelle kipulääkitys uudelleen.

Sunnuntai 12.3. - maanantai 13.3.

Aamulla turvotus oli suunnilleen illan tasolla. Käytiin mielenvirkistykseksi vähän pitemmällä mutta hyvin rauhallisella hihnalenkillä seurakaverin kanssa ihanassa aurinkoisessa kevätsäässä. Parkkipaikalla Ihme sai etsiä maasta omaa tunnarikapulaa pariin kertaan ja vaikutti mielettömän onnelliselta saadessaan tehdä jotain.

Lenkin ja sitä seuranneiden päiväunien jälkeen turvotus oli taas pahentunut. Kun saatiin se kylmällä laskemaan, sieltä jo tunnustelemalla löytyikin se mitä hieman pelättiin: vierasesine, kepin pätkä tarkemmin sanottuna. Mietittiin, että kai se on vain todella nopeasti kulkeutunut sinne ihon alla, kun koira on maannut oikealla kyljellään vamman ollessa vasemmassa kyljessä ja haavaa on huuhdottu ja koiraa nesteytetty.

Kun Facebookissa veikkailtiin, mitä on tapahtunut, sain onneksi yksityisviestitse tietoa hieman vastaavanlaisesta tapauksesta, jossa keppitrauman seurauksena kepinpalasia oli jouduttu poistelemaan ilmeisesti muutamaankin kertaa, ja suosituksen vaatia koko koiran CT-kuvaamista.

Soitin heti maanantaina aamulla Evidensiaan, missä olin jo selvittänyt olevan CT-kuvausmahdollisuuden. Aika onneksi järjestyikin jo tiistaille. Lenkit pidettiin nyt minimissään, ettei vierasesine vain tee lisää vahinkoa kudoksissa.

Tiistai 14.3. - keskiviikko 15.3.

Koko koira CT-kuvattiin. Kuvia tuli lähemmäs 1300 - eikä yhdelle kuvalle jäänyt hintaa siis euroakaan... ;) Samalla napattiin hammasröntgen Ihmeen kitalaessa asustelevasta, puhkeamattomasta yläkulmurista. Päivän ehdoton hyvä uutinen oli, että hammas jatkaa hiljaiseloaan eikä ollut tehnyt kystaa - eikä toivottavasti ikinä teekään. Eläinlääkäri ei halunnut spekuloida vielä sillä, mitä kuvissa näkyy, mutta muuta isompaa ei niissä nopealla katsomisella näkynyt kuin se oikean lonkan alueen tulehduspesäke. Tikit napattiin samalla reissulla pois alkuperäisestä haavasta, joka olikin parantunut ihan uskomattoman hyvin.

Tältä näytti haava 12 päivän kuluttua onnettomuudesta

Kieli poskella heräilemässä CT-kuvien ottamisen jälkeen

CT-kuvien tuloksia saataisiin kuulemma odottaa päivä tai kaksi - riippuen siitä, miten nuo melkein 1300 kuvaa latautuisivat verkkoon. Toivoin kovasti että puhelin soisi jo keskiviikkona, mutta vielä silloin en tuloksia kuullut.

Torstai 16.3.

Olin töissä ruokatunnilla, kun eläinlääkäri soitti. Ja olikin melkoinen puhelu! CT-kuvissa oli näkynyt, että keppi ei ollutkaan pysähtynyt 9. ja 10. kylkiluiden väliin, vaan se olikin mennyt siitä kohtaa läpi ja lävistänyt vatsaontelon - ja samalla koko koiran! Keppi oli käynyt rasvakudoksessa oikean lonkan tienoilla asti, jonne se oli pysähtynyt rikkomatta onneksi lihaksia. Matkallaan se oli ohittanut täpärästi mm. pernan, suoliston ja suuren verisuonen, johon osuminen olisi tiennyt kuolemaa ohutsuolelle - ja samalla koko koiralle. Ihme on nimensä veroinen...

Onneksi nuo CT-kuvat tuli otettua! Muuten olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi selvittämättä kepin matka - ja myös mahdollisten jälkiseuraamusten hoito olisi vielä enemmän arpapeliä. Nyt selvisi, miksi Ihme oli _niin_ kipeä, miksi se ei halunnut pysyä jaloillaan, ja miksi portaiden meneminen alaspäin sattui. Jälkikäteen ajateltuna tuolla koiralla on täytynyt olla aivan valtavat tuskat, mutta ääntäkään se ei ole päästänyt sen jälkeen, kun metsässä riuhtaisi itsensä siitä oksankarahkasta irti. Kun kannoin sitä metsästä pois, ja kun sitä siirreltiin eläinlääkärissä, varottiin aina kainalon aluetta, eikä alavatsaa...

Jos oltaisiin haluttu katsoa ja putsata koko matkalta kepin reitti, olisi täytynyt avata aivan koko koira. Tätä eläinlääkäri ei pitänyt varteenotettavana vaihtoehtona eikä oikein mahdollisenakaan tässä tilanteessa. Päädyttiin varaamaan seuraavalle päivälle leikkausaika, jossa avattaisiin ja puhdistettaisiin tuo paiseen seutu. Sitten täytyisi vain toivoa, että mitään muuta vierasesinettä ei ole jäänyt, ja että immuunipuolustus pystyisi vahvan antibioottikuurin avustuksella hanskaamaan mahdolliset kehoon jääneet pienemmät epäpuhtaudet.

Perjantai 17.3. - lauantai 18.3.

Iltapäivällä Ihme matkasi jälleen Evidensiaan, tällä kertaa operoitavaksi. Operaatio kesti reilun tunnin ja siinä poistettiin reiteen jo osittain kapseloituneet epäpuhtaudet. Löydöksenä oli reilun parin sentin mittainen tikku sekä Ihmeen omaa karvaa, jossa vähän roskia seassa. Dreeni laitetaan paikalleen taas viikonlopun yli, jotta epäpuhtaudet poistuisivat ja antibiootit aloitettiin uudelleen - tällä kertaa vielä tuhdimmalla annostuksella kuin viimeksi.

Kuvassa leikkauksessa poistetut löydökset pienessä minigrip-pussissa (keppi on tuon karvakasan sisällä, eikä näy)

Ihme heräili nukutuksesta aika nopeasti ja oli taas kotona yhtä helppo potilas kuin viimeksikin. Dreeni vuoti illalla aika lailla iltapissareissun seurauksena, ja ehdin jo miettiä, onkohan kaikki ihan kunnossa, mutta verenvuoto onneksi tyrehtyi lopulta ja yö sujui rauhallisesti. Aamulla koira oli taas aivan oma itsensä, ja olisi kovin mielellään puuhannut kaikkia normaaleja juttuja, joten häkki heilahti taas. Onneksi se tyytyy siihenkin ihan yhtä kiltisti kuin kaikkeen muuhunkin.

Dreeni ja oikeastaan koko ISO (melkein parikymmensenttinen) leikkaushaava täytyisi nyt saada pidettyä menossa mukana ja suojattua, mikä onkin melko haastavaa, kun koko operoituun alueeseen kohdistuu koko ajan niin paljon liikettä koiran vähänkään liikkuessa. Haavaa täytyisi seurailla siltä varalta, ettei iho ala mennä kuolioon uudismuodostuman poistamisen seurauksena. Melko hurjan näköinen tuo haava on kun äsken sen ekaa kertaa putsailin ja suojasin ja sidoin sen jälkeen uudelleen. Tässä pakon edessä sitä kykenee kaikenlaisiin toimenpiteisiin... lapsena sentään sain hillitsemättömän paniikkikohtauksen aina verta nähdessäni, enkä kyllä edelleenkään ole näissä puuhissa ihan mukavuusalueellani... Mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi!

Uusi blogi

Jonkinlaisen treeniblogin aloittaminen on ollut mielessä pitkään. Se on kariutunut ajanpuutteeseen. Viimeaikaisten sattumusten summana nyt on aikaa. Toivottavasti on myös treenejä vielä tulevaisuudessa. Treeniblogi vai sairaskertomus - vain aika näyttää. Uskotaan ja toivotaan toki ensimmäistä!